Search

Keuruun kansalaisopiston historiikki

Tutustu Keuruun kansalaisopiston historiaan!

Keuruun kansalaisopisto on perustettu vuonna 1963. Opetusministeriön lupa saatiin kesäkuussa 1963 ja opetus alkoi saman vuoden syksyllä. Aluksi opetusta järjestettiin ainoastaan Keuruun kirkonkylällä ja Haapamäellä. Toisena toimintavuotena piirejä käynnistyi myös Jukojärven ja Kalettoman kylillä. Multia liittyi mukaan syksystä 1965 alkaen ja Petäjävesi vuonna 1970. Opisto on siis toiminut kolmen kunnan yhteisenä jo yli 50 vuotta.

Tällä sivustolla kerrotaan opiston vaiheista, henkilöistä ja tapahtumista Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä. Sivuston on tarkoitus olla täydentyvä, eli sisältöön lisätään tietoja ja kuvia sekä uusista että aiempien vuosien tapahtumista.

Keuruun kansalaisopiston varsinainen kotisivu, jossa on tietoa uusimman lukuvuoden kursseista ja muista ajankohtaisista asioista, löytyy Keuruun kaupungin sivustolta osoitteesta keuruu.fi/kansalaisopisto

Sivuston kuvat ovat eri kuvaajien opiston arkistoon luovuttamia kuvia.


Keuruu

Tällä historiikkisivustolla kerrotaan kaikkien kolmen kunnan asioista jokaisella sivun vihreästä yläpalkista avautuvalla sivulla. Sivun otsikon, esim. MUISTELUJA, vieressä olevasta pienestä väkäsestä klikkaamalla avautuu alasivuja, joista osa on jaoteltu kunnittain. Alla olevia kuvia klikkaamalla löytyy artikkeleita kuvan esittämästä vuosikymmenestä tai aihepiiristä.

Multia

Tällä historiikkisivustolla kerrotaan Multian asioista jokaisella sivun vihreästä yläpalkista avautuvalla sivulla. Sivun otsikon, esim. MUISTELUJA, vieressä olevasta pienestä väkäsestä klikkaamalla avautuu alasivuja, joista osa on jaoteltu kunnittain. Alla olevia kuvia klikkaamalla löytyy artikkeleita kuvan esittämästä vuosikymmenestä tai aihepiiristä.

Petäjävesi

Tällä historiikkisivustolla kerrotaan Petäjäveden asioista jokaisella sivun vihreästä yläpalkista avautuvalla sivulla. Sivun otsikon, esim. MUISTELUJA, vieressä olevasta pienestä väkäsestä klikkaamalla avautuu alasivuja, joista osa on jaoteltu kunnittain. Alla olevia kuvia klikkaamalla löytyy artikkeleita kuvan esittämästä vuosikymmenestä tai aihepiiristä.



Viimeisimmät artikkelit

Hallintohenkilöstöä

Lyhyitä henkilökuvauksia Keuruun kansalaisopiston Multian ja Petäjäveden osastonjohtajista sekä opiston toimiston henkilökunnasta. Veikko Knuutinen, Multian osastonjohtajana 1965-1987 Kirjoittanut Helena Kukkamo

Lue lisää »

Rehtoreita

Mauno Terho (1923-2001) Kirjoittanut Helena Kukkamo 2013 Kun päätös kansalaisopiston perustamisesta oli tehty, sille ryhdyttiin kiireesti valitsemaan rehtoria. Kunnanhallitus esitti

Lue lisää »