Mauno Terho (1923-2001)
Kirjoittanut Helena Kukkamo 2013
Kun päätös kansalaisopiston perustamisesta oli tehty, sille ryhdyttiin kiireesti valitsemaan rehtoria. Kunnanhallitus esitti valtuustolle, että kansalaisopiston johtajan toimi hoidettaisiin toistaiseksi sivutoimisena ja että tehtävään valittaisiin sellainen henkilö, jolla kansalaisopistoista annetun asetuksen mukaan olisi siihen muodollinen pätevyys.
Keuruun kunnanhallitus julisti kansalaisopiston sivutoimisen rehtorin viran (johtajan sivuviran) haettavaksi 20. elokuuta mennessä. Hakija sai ilmoituksen mukaan esittää palkkavaatimuksensa, ja hänelle luvattiin asunto. Paikkaa haki yksi henkilö, kansalaiskoulun opettaja Mauno Terho Keuruulta. Johtokunta valitsi hänet yksimielisesti 26. elokuuta kansalaisopiston ensimmäiseksi, sivutoimiseksi rehtoriksi työkaudelle 1963-1964. Rehtorin toimenkuvaan kuului paitsi opistotyön organisoiminen ja johto, myös opetusvelvollisuus, mikä Terhon kohdallaan tarkoitti metallitöiden opetusta kolme tuntia viikossa.
Terho oli ollut kansalaisopistohankkeessa innokkaasti mukana alusta saakka. Hän oli toiminut sekä asiasta keskustelleen kansalaiskokouksen että hanketta valmistelleen toimikunnan puheenjohtajana ja ollut siten sen alkumetreistä lähtien hahmottelemassa opiston tulevaa toimintaa ja suuntaviivoja. Opistosta muodostuikin hänelle elämäntyö. Perheen nuorin poika, Ari Terhokin oli isänsä ratkaisusta aikanaan hyvillään: ”Olin 7-vuotias, kun kansalaisopisto alkoi. Isä oli saanut paikan Hämeenkyröstä, ja meidän piti muuttaa sinne. Mutta toisin kävi. Kansalaisopiston perustaminen muutti tilanteen. Isä valittiin sen rehtoriksi, ja me jäimme Keuruulle. Minunkaan ei tarvinnut jättää tutuksi tulleita kavereitani, mistä olin tietysti iloinen.”
Ottaessaan tehtävän vastaan Terholla ei ollut siihen vaadittavaa pätevyyttä. Hän kuitenkin hankki sen seuraavaan kesään mennessä ja sai siitä todistuksen Kouluhallitukselta, jonka suostumuksella virka voitiin täyttää sitä auki julistamatta. Johtokunta päätti asiasta kokouksessaan kesäkuussa 1964, ja niin Terho valittiin kansalaisopiston sivutoimiseen virkaan opistoasetuksessa säädetyn kahden vuoden koeajaksi.
Kysymys rehtorin virasta ja sen mahdollisesta päätoimisuudesta nousi esille aika ajoin. Sitä pohdittiin erityisesti Multian liittyessä opistoon vuonna 1965, mutta käytännössä asiaan palattiin vasta, kun kolmannen toimintavuoden syyskauden toimintatulokset olivat tiedossa. Sen mukaan Multian tuomaa lisäystä lukuun ottamatta opiskelijamäärä oli hieman alentunut, minkä johdosta johtokunta ei nähnyt edellytyksiä rehtorin viran muuttamiseen.
Rehtorin virka muutetaan päätoimiseksi
Aika oli kypsä siihen vasta Petäjäveden liittyessä opistoon vuonna 1970. Tuolloin todettiin, että opiskelijan määrä on seitsemän toimintavuoden aikana noussut tasaisesti 500 opiskelijasta yli 1000 opiskelijaan. Tuhannen opiskelijan raja on ylitetty jo kolmena peräkkäisenä vuotena. Kun Petäjävesi tulee Multian lisäksi toimintaan mukaan, tullee opiskelijamäärä pysyttelemään jatkuvasti yli tuhannen. Toimintapisteitä on viime vuosina ollut 17 – 21 ja Petäjävesi mukaan luettuna noussee se jatkuvasti yli 20. Koko maan opistotilannetta tarkasteltaessa todetaan, että opistojen työkenttä tulee jatkuvasti laajenemaan. Nimenomaan jo ammatissa työskentelevien henkilöiden jatkokoulutustarve nykyisessä teollistuvassa yhteiskunnassamme tulee antamaan opistoille lisää työtä. Keuruullakin on tällaista toimintaa jo kokeiltu hyvällä menestyksellä.
Kun yleisesti sivutoimisesti hoidettavan opiston rajana pidettiin alle 500 opiskelijan määrää ja kun opiston toiminta-aluekin oli laaja ja hajanainen, sen johtamisen katsottiin käyvän mahdottomaksi sivutoimisena. Peläten tilanteen jäämistä ennalleen Mauno Terho sanoutui varauksellisesti irti virastaan helmikuusta 1970 lähtien. Kustannusten nousu oli Keuruun osalta kuitenkin muuten jäämässä varsin pieneksi valtionavun ja kuntaosuuksien ansiosta. Opiston johtokunnan oli siten helppo esittää yksimielisenä kantanaan kunnanvaltuustolle, että rehtorin virka muutetaan päätoimiseksi syyskuun alusta 1970.
Keuruun kunnanvaltuusto käsitteli asiaa ja näytti asiassa vihreää valoa heinäkuussa 1970. Koska kyse oli päätoimisesta ja vakinaisesta virasta, se oli laitettava julkiseen hakuun. Sitä tavoitteli kaikkiaan kymmenen henkilöä, joiden joukosta johtokunta kokouksessaan 13. elokuuta 1970 päätyi yksimielisesti tehtävää aiemmin hoitaneeseen opettaja Mauno Terhoon. Hänen valintaansa perusteltiin sillä, että hän oli valtioneuvoston päätöksellä 20. huhtikuuta 1970 ”oikeutettu tulemaan taitonsa ja kykynsä mukaisesti nimitetyksi Keuruun kansalaisopiston rehtoriksi”, vaikkei täyttänytkään säädettyjä kelpoisuusehtoja. Toiseksi hänen tiedettiin menestyksellisesti hoitaneen virkaansa sivutoimisesti opiston alusta saakka, minkä lisäksi hänellä oli kansalaisopiston rehtorin tehtävien hoitamisesta runsaasti enemmän kokemusta kuin kenelläkään muulla hakijalla, vaikka he kahta lukuun ottamatta täyttivätkin säädetyt kelpoisuusehdot.
Multian silloinen osastonjohtaja Veikko Knuutinen oli mukana, kun rehtoria valittiin: ”Päätoiminen virka piti julistaa auki virallista tietä. Joukossa oli aika oppineitakin hakijoita. Eräs heistä oli varannut Hotelli Tarhiansuusta huoneen sillä välin, kun pohdimme asiaa kokouksessa. Heti sen päätyttyä hän otti puhelimitse yhteyttä kysyäkseen, miten asiassa kävi. Minun tehtäväkseni jäi esittää hänelle perustelut, miksi Mauno Terho katsottiin pätevämmäksi ja soveliaammaksi tähän virkaan. Kaikilla oli pelko siitä, että hän valittaa. Puhuin hänen kanssaan asiasta kokouksen jälkeen. Hän hyväksyi ratkaisun, eikä valittanut päätöksestä. Mane oli hyvä valinta virkaan, sillä hän oli kansanmies, joka tuli toimeen kaikkien kanssa.”
Mauno Terho toimi opiston rehtorina ensimmäiset 23 vuotta. Sinä aikana opisto kasvoi täyteen mittaansa, ja Terho opittiin tuntemaan mitä mainioimmasta organisointi- ja suhdetoimintakyvystään. Se, että hän oli kansalaisopiston ensimmäiset vuosikymmenet yhtä kuin opisto, käy hyvin ilmi kunnanhallituksen puheenjohtaja Viljo Peuran juhlapuheesta opiston 20-vuotisjuhlissa. Siinä hän muun muassa totesi: ”Mitä olisi opistotoimintamme ilman sen sielua. Sinä Mauno Terho olet ollut tämän meille niin tärkeän opiston sielu. Sanat, jotka haluaisimme Sinulle sydämemme pohjasta tässä juhlassa esittää, eivät ole riittäviä kertomaan niitä kiitollisia ajatuksiamme, jota suorittamaasi työtä ja Sinua kohtaan tunnemme. Sinä olet tehnyt merkittävän osan elämäntyöstäsi tämän opiston menestymisen hyväksi. Olet antanut voimasi, tarmosi ja ideasi yhteiseksi. Sinä olet luonut tähän opistoon oikean opistohengen. Hyvä työhenki luo edellytykset toiminnan onnistumiselle ja tässä työssä olet erinomaisesti onnistunut.”
Opiston kanslisti Sirkka-Liisa Uosukaiselle, joka toimi Mauno Terhon lähimpänä apulaisena kymmenen vuotta, ehti muodostua vankka kuva esimiehensä työskentelystä: ”Mauno Terho oli aloittanut opiston luomisen tyhjästä, luonut rakenteen ja suhteet eri yhteistyötahoihin. Hän oli saanut omalla innostuksellaan opistoon mukaan tuntiopettajiksi koulun puolelta tuttuja opettajatovereita sekä muita paikallisia ammattilaisia. Mauno Terholle kansalaisopisto oli elämäntehtävä ja asioita hoidettiin sen mukaisesti.
Manella, kuten häntä kutsuttiin, oli hyvät neuvottelutaidot ja tavat valmistella asioita. Päätökseen menevistä asioista oltiin aina etukäteen yhteyksissä asianomaisiin ja ne valmisteltiin niin huolella, että asiat voitiin niin kunnan hallintoelimissä, lääninhallituksessa kuin kouluhallituksessakin hyväksyä esitetyssä muodossa. Tärkeissä asioissa henkilökohtaisia neuvotteluja virkamiesten ja luottamusmiesten kanssa käytiin nykyistä enemmän. Esimerkiksi Kelan toimistossa Mane kävi usein hoitamassa asioita kunnanhallituksen puheenjohtajan, paikallisjohtaja Viljo Peuran kanssa. Opiskelijoiden ja kuntalaisten kanssa asioista keskusteltiin ja neuvoteltiin niin toimistolla, puhelimessa kuin kauppareissuillakin.
Manen kokonaisvaltainen asioiden hallinta ja hyvä organisointikyky takasivat sen, että hän löysi kysymyksiin useimmiten pitkälle viedyn ratkaisun jo niistä keskusteltaessa. Silti hän antoi toisillekin tilaa ottaa kantaa asioihin ja mahdollisuuden vaikuttaa. Hän tavallaan tietoisesti ohjasi mukaan opistomaailmaan. Toimiessaan itse taustatukena hän antoi vapaat kädet tehdä töitä, mikä lisäsi työn vastuullisuutta, mutta teki siitä myös mielenkiintoisempaa ja mielekkäämpää.
Mauno Terho oli myös kehittäjä. Hän loi päiväkirjamalleja, lomakkeita ja kortistokortteja. Oli pakkokin, kun opistossa ei ollut muita työntekijöitä, eikä valmiita malleja alkuvaiheessa ollut. Hän ei ollut suinkaan vain johtajatyyppi, joka ei puuttunut mihinkään, vaan suunnitteli ja toteutti ihan konkreettisia asioita.
Myös opiston arkistot kertovat hänen luonteestaan ja tarkkuudestaan. Lehtileikearkistoa koottiin hänen aloitteestaan alusta saakka, päiväkirjat sidottiin ja opiskelijarekisteriä pidettiin. Näin katsottiin kauemmaksi. Historiikintekokin olisi aika yksitoikkoista, jos käytössä olisivat pelkät pöytäkirjat, eikä siinä rinnalla päiväkirjoja eikä lehtileikkeitä. Petäjävesi-lehteäkään ei unohdettu. Myös valokuvia kerättiin ja otatettiin aika-ajoin. Opiston toimintaa tallennettiin ihan tietoisestikin. Tiedottajakurssi teki siitä diasarjan vuonna 1978, ja 20-vuotisjuhlaan vuonna 1983 valmistui diaesitys selostuksineen.”
Jäädessään eläkkeelle vuonna 1986 Mauno Terho antoi paikallislehteen haastattelun, jossa summasi kuluneita vuosia: ”Tätä työtä ei yksinkertaisesti voi tehdä kirjoituspöydän takaa. Työaika ei niin ikään käy erottaminen virka-ajasta. Hoituupa tässä tavan takaa moni opiston asia ihmisiä kauppareissuillakin tavatessa.” Lehti totesikin, että Terhon asenteesta paistoi kutsumustyön ilo ja omistautuminen mieluisalle työlle ja aina kiinnostaville ihmisille.
Omia työskentelyolosuhteitaan väistyvä rehtori luonnehti erinomaisiksi: ”Ideoita on opistolla päästy toteuttamaan vapaasti, mahdollisuuksia on ollut riittämiin. Toteutettu on niin valtakunnallisesti ilmassa olevia ideoita kuin paikallisesta aloitteestakin liikkeelle lähteneitä.” Itsensä hän näki jonkinlaisena sekatavarakauppiaana, jonka varastoista jokin artikkeli kävi kaupaksi, toinen ei: ”On koetettava kepillä kesäistä jäätä, käytettävä kuudetta aistiakin. Ehdottomasti hienointa koko työssä on saada kokoon eri-ikäisistä ja eri ammattiryhmiin kuuluvista koostuva joukko, joka keskittyneesti puuhailee jonkin asian ympärillä. Tulokset ovat se toissijainen päämäärä”, hän totesi. Lehti oli varmasti oikeassa todetessaan, ettei ”opistoa johda vain tehokas organisaattori, vaan ennen muuta mies, joka on antanut työlleen paljon muutakin kuin virka-aikansa, tietonsa ja taitonsa. Mauno Terholle opisto on elämäntehtävä, Terho keuruulaisille opiston henkilöitymä.”
Lähteinä opiston arkistot, lehtileikkeet ja vuonna 2012 tehdyt haastattelut: Ari Terho (27.8.), Veikko Knuutinen (27.8.), Sirkka-Liisa Uosukainen (6.6.)
Markku Vuorela (1949-2005)
Kirjoittanut Helena Kukkamo 2013
Keuruun kansalaisopiston rehtorin virka tuli hakuun keväällä 1986, kun Mauno Terho oli jäämässä eläkkeelle. Virkaa tavoitteli kaikkiaan 16 hakijaa, joiden joukosta valittiin tamperelaissyntyinen yhteiskuntatieteiden kandidaatti Markku Vuorela.
Pyrkiessään Keuruulle Vuorela toimi rehtorina Vilppulan kansalaisopistossa. Aiemmalla työurallaan hän oli työskennellyt muiden muassa hoitoapulaisen sijaisena Ylisen keskuslaitoksessa 1974-1976 ja sosiaaliterapeuttina Lammin huoltolassa 1978-1980. Sen jälkeen Vuorela pätevöityi kansalaisopistouralle saaden kelpoisuuden sekä kansalais- ja työväenopistojen opettajan että rehtorin toimeen vuonna 1980. Hänen varsinainen opistouransa alkoi Kiuruveden kansalaisopiston tilapäisenä päätoimisena yhteiskunnallisten aineiden opettajana vuosina 1980-1982 ja jatkui vastaavassa tehtävässä sekä rehtorin sijaisena Suolahden työväenopistossa vuosina 1982-1984. Vilppulassa vierähtivät kaksi seuraavaa vuotta. Keuruulle hänet saattoi houkuttaa edellistä isompi opisto.
”Manen”, pitkäaikaisen rehtorin saappaisiin astuminen olisi ollut vaativa tehtävä kelle vaan. Ari Terho muistaa, että tuore rehtori turvautuikin alkuvaiheessa paljon edeltäjäänsä. Heistä tuli myös kaveruksia. Vuorela tuli yliopistomaailmasta ja oli ihmisenä ja opettajana varsin erilainen kuin käytännönläheinen, ”tavalliseksi raudanpakottajaksi” itseään luonnehtinut edeltäjänsä. Vuorela toi opistotyöskentelyyn omat näkemyksensä, tapansa ja kiinnostuksensa kohteet. Hänen työskentelyssään korostuivat asioiden pohtiminen, ”yliopistollinen ajattelu”, pyrkimys asioiden oikeellisuuteen, eivät niinkään hallinnon ja toiminnan konkreettiset tehtävät ja toteutukset.
Paikallislehden tulohaastattelussa uusi rehtori kertoi olevansa tyytyväinen Keuruun kansalaisopiston linjaan ja arveli ruorin pysyvän entisellä kurssilla jatkossakin. ”Mauno Terhon viitoittamalla tiellä on hyvä jatkaa”, hän totesi. Opiston tehtävän hän näki kahtalaisena siten, että paikkakunnan omat tarpeet piti asettaa ensisijaisiksi: ”On tärkeää etsiä ja löytää oman toiminta-alueen erityispiirteet niin, että opetuksessa voitaisiin lähteä liikkeelle kunnan omassa hengessä, paikallisten ihmisten maailmasta, historiasta, luonnosta ja kulttuurista.” Toisaalta oli kyettävä vastaamaan myös ajan haasteisiin. Myös haja-asutusalueita hän toivoi vastakaikua opistotoiminnalle, esimerkiksi yhteistyötä kylätoimikuntien kanssa.
Uuden rehtorin myötä yhteiskunnallinen puoli sai opistossa enemmän näkyvyyttä, mikä tuli esille esimerkiksi arvosanaopetuksessa. Perusta siihen oli luotu jo Mauno Terhon aikana, joten Vuorelan ei tarvinnut aloittaa tyhjästä. Oman opetusvelvollisuutensa hän täytti toimimalla kasvatustieteen tutorina.
Markku Vuorela veti myös erilaisia yhteiskunnallisia kursseja. Tulohaastattelussaan hän luonnehti omaa opetusalaansa varsin moninaiseksi: ”Nimikkeen alla voidaan ottaa ohjelmaan mitä erilaisimpia teemoja. Esimerkiksi Haapamäellä tänä syksynä (1986) aloittamani varttuneiden keskustelupiiri kuuluu näihin.” Hän asetti työskentelylleen myös muita kuin opetuksellisia tavoitteita. ”Vasta paikkakunnalle muuttaneena aion olla mukana opetustyössä niin Keuruulla, Haapamäellä, Petäjävedellä kuin Multiallakin. Tarjoutuuhan näin molemminpuolinen tilaisuus tutustua,” hän tuumaili.
Vaikka Vuorela tunnettiin tiukkana talousmiehenä, jopa nuukana, ihmisenä hän oli varsin boheemi. Pirjo Ikkala luonnehtii häntä näin: ”Markku oli hyvin tarkka raha-asioissa ja oli säästäväinen kai luonnostaan. Oikeudellisia kysymyksiä hän usein varmisteli lakimiehiltä, että asiat menevät oikein. Ihmisenä hän oli varsin persoonallinen, eikä välttämättä jättänyt ketään kylmäksi. Markku pohdiskeli paljon filosofisia kysymyksiä, mietti ja punnitsi eri kanteilta. Hän hyödynsi myös toisten ihmisten mielipiteitä siten, että esitti ideoita ja ajatuksia ja kyseli muilta, mitä mieltä he olivat asiasta. Aina jos meillä naapurin puolella musiikkiopistossa tuli joku ongelmatilanne, sain häneltä hyvin neuvoja. Vaikeimmissa asioissa hän oli aina tukena ja selvitti niitä parhaan kykynsä mukaan.
Vaikka Markku Vuorela ehti tehdä Keuruulla kohtalaisen pitkän uran, voitaneen silti sanoa, että hänen työkautensa jäi kesken. Hän kuoli yllättäen tammikuussa 2005 Tampereella.
Teksti perustuu vuonna 2012 tehtyihin Ari Terhon (27.8.), Sirkka-Liisa Uosukaisen (6.6.), Pirkko Vikmanin (26.5.) ja Pirjo Ikkalan (6.6.) haastatteluihin
Pirjo Ikkala
Kirjoittanut Helena Kukkamo 2013
Pirjo Ikkala toimi Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston rehtorina keväällä 2005 ottaessaan hoitoonsa Keuruun kansalaisopiston rehtorin tehtävät Markku Vuorelan äkillisen poismenon johdosta. Näin siksi, että opistojen johtajat oli nimetty toimimaan toistensa varahenkilöinä tarvittaessa. Keuruulle Ikkala oli tullut vuonna 1998 aloittaessaan musiikkiopiston ensimmäisenä vakinaisena rehtorina. Kyseinen virka oli täytetty sitä ennen väliaikaisesti. Keuruuseen hänellä oli yhtymäkohta jo aiemmalta ajalta, sillä hän oli toiminut Keuruun Soittajapoikien baritonin ja trumpetinsoiton opettajana keväällä 1992. Ikkala valittiin 22 hakijan joukosta vakituiseksi rehtoriksi elokuun alusta 2005.
Filosofian maisteriksi valmistunut Ikkala opiskeli Jyväskylässä yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede. Hänen tähtäimessään oli alusta saakka yhtenä vaihtoehtona opettajanura kansalaisopistossa, minkä vuoksi hän kouluttautui nimenomaan kansalaisopiston musiikinopettajaksi. Hallintopuoli alkoi kiinnostaa häntä vasta myöhemmin. Yliopistotutkinnon lisäksi Pirjo Ikkala on suorittanut musiikinohjaajan opintolinjan Keski-Suomen konservatoriossa 1992.
Kansalaisopistouransa Ikkala aloitti tuntiopettajana Perhonjokilaakson kansalaisopistossa vetäen vaskipuhallinryhmää 1986-1988 ja jatkoi sitä opiskeluaikanaan Laukaassa opettaen kyläkuoroa 1991-1992. Kelpoisuuden kansanopiston sekä kansalais- ja työväenopiston opettajan virkaan hän sai 1993 ja suoritti opetushallinnon tutkinnon 1998. Ennen tuloaan Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston rehtoriksi Keuruulle hän ehti työskennellä kuusi vuotta Joutsan kansalaisopiston musiikinopettajana, joten hänellä oli ehtinyt kertyä opistokokemusta varsin runsaasti.
Haastattelu tehty 6.6.2012