Muistelua omasta osastonjohtajakaudesta
Kirjoittanut Sirkka Palola (2013)
Huomasin keväällä 1995 Petäjävesilehdessä ilmoituksen, jossa haettiin Keuruun kansalaisopiston Petäjäveden osastolle osastonjohtajaa. Asia kiinnosti. Perheellemme kansalaisopisto oli tullut tutuksi erilaisten englannin kurssien muodossa. Ensimmäisen kerran elämässäni olin saanut olla myös suggestopedisella englannin kielen kurssilla. Lapsemme opiskelivat, iästä riippuen, musiikkileikkikoulu-, piano- ja viuluryhmissä. Minulle oli syntynyt vaikutelma, että kansalaisopisto on kurssimahdollisuuksiltaan peräti monitahoinen ja hyvin tärkeä maaseutupaikkakunnan elämässä. Hakuilmoituksessa osastonjohtajan tehtäviksi mainittiin: ”Tehtävänä on laatia Petäjäveden toimipisteen opetussuunnitelma, tehdä esitys tuntiopettajista sekä hankkia opetustilat”. Kiinnostukseni kasvoi edelleen.
Varsinainen työni oli Petäjäveden lukiossa uskonnon ja psykologian opettajana ja opinto-ohjaajana. Käännyin rehtori Irma-Liisa Särkän puoleen ja kysyin, voisinko saada luvan toimia oman toimen ohella kansalaisopiston osastonjohtajana, jos minut siihen tehtävään valittaisiin. Koulun johtokunta antoikin luvan. Osastonjohtajan työ olisi kuitenkin vain siivu oman varsinaisen työni ohella. Kävikin sitten niin, että tulin valituksi.
Rehtori Särkkä näki valinnassani suorastaan hyvää. Olimme juuri saamassa lukioon uuden opetussuunnitelman, joka mahdollisti opiskelijoille valinnaisuutta lisää. Kenties kansalaisopistonkin kautta järjestyisi jotain yhteisiä kurssimahdollisuuksia. Alkoikin monivuotinen yhteistyö kansalaisopiston ja Petäjäveden ja Keuruun lukioiden välillä. Toteutettiin esimerkiksi kesälukiotoimintana Petäjävedellä englannin abikursseja.
Niin alkoikin mielenkiintoinen seitsemän vuoden kausi. Nautin kovin paljon mahdollisuudesta itse vaikuttaa kurssitarjonnan suunnitteluun. Lisäksi kuntalaiset saivat toivoa ja tehdä omia ehdotuksiaan. Rajana oli tietenkin se, kuinka paljon Keuruun kansalaisopisto sai vuotuisesti tunteja käyttöönsä. Tuntimäärä jakautui osastoittain. Jos Petäjävedellä oli esimerkiksi 1500 tuntia käytettävissä, sen puitteissa oli toimittava.
Osastonjohtajana käytin sovitun tuntimäärän kursseihin ja etsin niille opettajat. Ehdotetuille kursseille ja uusille opettajille tarvittiin luonnollisesti opiston rehtorin hyväksyntä. Tosin meillä oli samoja innokkaita tuntiopettajia taito- ja taideaineissa useita vuosia peräkkäin. Lisäksi tuli järjestellä kurssipaikat. Suurin osa kursseista pidettiin kouluilla. Myös sivukylillä koulut olivat ahkerassa käytössä. Mahdollisuuksien mukaan tiedotin asioista Petäjävesi-lehdessä. Lehti vieraili myös kursseilla ja teki toimintaa tunnetuksi.
Osastonjohtajan tehtävänä oli myös osallistua opistolautakunnan kokouksiin Keuruulla. Osastonjohtajan tiukinta työaikaa olivat syksy ja kevät. Syksyllä pyrin käymään kaikkien kurssien aloitustilanteissa. Se merkitsi autolla ajelua eri puolille pitäjää. Kevätkaudella oli seuraavan lukuvuoden opetussuunnitelman suunnittelu ja kevätjuhlan ja näyttelyn järjestäminen. Olen aina sietänyt stressiä hyvin. Tätä ominaisuutta tarvittiin, erityisesti syksyisin ja keväisin. Keväisin erityisesti siksi, että varsinaisessa työssänikin kevät oli ruuhka-aikaa. Osastonjohtajan työvuosi oli 10 kuukautta. Palkasta muistan sen verran, että puolet meni veroa. Mutta työ oli kiinnostavaa ja tein sitä ihan harrastuspohjaltakin.
Kun aloitin osastonjohtajana, tietokoneen käyttö oli osastonjohtajatasolla hyvin vähäistä. Kirjoituskoneella tein töitä, kynä ja paperi apuna tuntijakosuunnitelmissa. Tietokone tuli muutaman vuoden kuluessa suureksi avuksi. Excel-taulukoinnilla saattoi tehdä numeroita vaativat suunnitelmat nopeasti ja esim. word-ohjelmaa apuna käyttäen laatia tekstit vuosiohjelmaa varten.
Olihan siellä seitsemän vuoden aikana monenlaista kurssia. Oli naurukurssia, osakekurssia, puukkopiiriä, puutarhakurssia, näytelmäpiiriä… Oli luentoja ja keväisin juhlat ja näyttelyt toimintavuoden päätteeksi. Erään, sinänsä surutaustaisen asian muistan puutarhakurssilta keväällä 1996. Kurssin yhteisöllisyys tuli näkyviin erityisellä tavalla. Maaliskuun 10. päivä sattui Kintaudella paha onnettomuus, kaksi lasta menehtyi rattijuopon ajaessa heidän päällensä. Eräs puutarhakurssilainen ehdotti ryhmälle, että onnettomuuspaikalle asetettaisiin pieni kynttilähytti ja istutettaisiin kaksi rautatieläisen omenapuuta. Kurssi osallistui kustannuksiin.
Oma elämäntilanteeni muuttui vuoden 2000 paikkeilla siten, että menin mukaan kunnallispolitiikkaan. Tosin muutaman vuoden jälkeen huomasin, että se ei välttämättä ole minua varten. Samoihin aikoihin perheemme ryhtyi sijaisperheeksi. Silloin oli pakko vähentää ”lainalasten” vuoksi menoja ja niinpä jouduin irtisanomaan itseni keväällä 2002 osastonjohtajan tehtävästä.
Iloisesti yllätyin keväällä 2009, kun kansalaisopiston rehtori soitti ja kysyi, voisinko tulla Minna Rönkön äitiysloman ajaksi sijaiseksi osastonjohtajan tehtävään. Olin jo varsinaisesta työstäni eläkkeellä. Niinpä seuraavat puolitoista vuotta kuluivat kansalaisopistotöissä.
Osastonjohtajan työ on ollut hyvin lähellä sydäntäni. On tuntunut, että sitä kautta olen voinut ihan konkreettisesti palvella kuntalaisia. Koko ajan olen myös itse ollut jollakin kurssilla. Viime vuodet on ohjelmassani ollut Let´s speak English-kurssi.”
Teksti on kirjoitettu opiston 50-vuotisjuhlien edellä keväällä 2013.
Näkemyksiä opistolautakunnan toiminnasta
Kirjoittanut Ritva Lehtonen (2012)
Olen saanut olla mukana Petäjäveden kunnan edustajana Keuruun opistolautakunnan päätöksenteossa kaksi vaalikautta ja aloittelen kolmatta. Tänä aikana opiston toiminta on ollut ihailtavan vireää, ja siinä on tapahtunut paljon kehitystä. Olemme pystyneet lisäämään oppitunteja, kiitos ahkerien oppilaiden ja uusituvan kurssitarjonnan. Meillä on ollut myös osaavat ja ahkerat opettajat, mistä kiitos heille.
Olemme saaneet iloita siitä, että opisto on pystynyt säilyttämään saamansa valtionavun hyvällä tasolla, kun tunteja ei ole jouduttu liikaa leikkaamaan. Olemme pystyneet tarjoamaan myös ikäihmisille edullisia, jopa ilmaisia kursseja ja ryhmäopetusta. Kaikki tämä on ollut äärimmäisen tärkeää, sillä siten olemme omalta osaltamme voineet estää syrjäytymistä, yksinäisyyttä, toimettomuutta ja edistämään ihmisten kokonaisterveyttä. Toivon sydämestäni, että oppitunteja ei leikattaisi, koska se tietää valtionavun laskua ja samalla lisääntyvää rahantarvetta kunnan muilla tasoilla, kun sairastuvat tai syrjäytyvät tekemisen puutteesta.
On ollut myös ilo nähdä, kuinka entiset oppilaani ovat siirtyneet itse opettamaan tai yrittäjiksi. Silloin on tuntunut siltä, että on voinut olla jollekin avuksi, eikä oma työ ole mennyt hukkaan. Mielestäni yksi opiston tärkeimmistä tehtävistä on saada osaaminen kiertoon. Tapasin taannoin erään yrittäjän, joka kertoi saaneensa kipinän ammattiinsa minun kurssiltani. Se lämmitti mieltä. Samalla tavoin tuntee varmaan jokainen opettaja, sillä se antaa vahvistusta, että työ opistossa on yhä tärkeämpää, kun etsimme työtä monille odottaville käsille.
Kudontaa Ylä-Kintaudella
Muistellut Anna-Liisa Huisman, kirjoittanut Helena Kukkamo (2012)
Petäjävetisen Anna-Liisa Huismanin johdolla on kudottu kankaita Ylä-Kintauden kylätalolla vuodesta 1989 saakka. ”Meillä tämä tauti on periytynyt suvussa. Äiti tykkäsi ommella ja merkata ja hänellä oli aina mattokangas tekeillä. Meitä oli neljä tyttöä, ja jokainen oppi siinä rinnalla. Kun piiri aikanaan alkoi, minulla oli vielä navetta täynnä lehmiä ja sonneja. Lypsyjen välissä sitten juoksin talolla neuvomassa. Sen jälkeen kun eläimet lähtivät vuonna 1994, ja jäin emännän ammatista eläkkeelle, minulla oli aikaa paneutua tähän hommaan oikein kunnolla.
Piirin sosiaalinen merkitys on hyvin suuri. On ihanaa, kun voi käydä kutomassa tässä aivan lähellä, ja samalla tavata naapureita ja muita tuttuja, ja jokusen vähän kauempaakin tulevan. Joukko kantaa ja innostaa tekemään.”