Kirjoittanut Aune Kivimäki 2003
Opiston perustaminen
Maahamme perustettiin ensimmäinen työväenopisto vuonna 1899 ja ensimmäinen kansalaisopisto vuonna 1916. Lähtökohtana oli heikoissa oloissa elävän väen elinolojen parantaminen. Opistot tarjosivat mahdollisuuden opiskella hyviä kansalaistaitoja sekä kohottaa yleissivistystä. Toiminnan alkuunpanijoina olivat kaupunkien sivistyneistö ja työväenyhdistykset. Ensimmäiset opistot palvelivatkin lähinnä kaupunkien työväen sivistystarpeita.
Uudet oppilaitokset otettiin vastaan hyvillä mielin, koska ne edistivät kansan sivistymistä ja tasa-arvoistamista. Taajamista alkanutta ja lähes maan joka kolkkaan ulottuvaa opistotoimintaa tukivat voimakkaasti valtio, kunnat sekä yksityiset.
Laki kansalais- ja työväenopistojen valtionavusta vuosina 1962–1963 otti jo nimessään huomioon opistoliikkeen piirissä tapahtuneen kehityksen. Useimmat uudet opistot perustettiin kansalaisopistojen nimisinä. Tällä tahdottiin korostaa sitä, että opistot olivat kaikkia kansalaispiirejä varten riippumatta heidän aatteellisesta taustastaan.
Valtionapulainsäädännön uudistaminen oli juuri se kipinä, joka mahdollisti opistoverkon nopean leviämisen myös maaseudulle. Lain voimaantulo 1.7.1963 avasi portit opistojen perustamisrynnäkölle. Keuruun kansalaisopisto aloitti syksyllä 1963.
Opistojen perusavustus kohosi 70 %:iin, kun se aikaisemmin oli ollut 50 %. Tosin uusien opistojen perustamista pyrittiin säätelemään niin, ettei niitä perustettaisi alle 8000 asukkaan aluetta varten.
Peruskustannukset jäivät pieniksi, koska opistot voitiin sijoittaa jo olemassa oleviin koulurakennuksiin ja muihin kuntien omistamiin tiloihin. Lisäksi huomattavan osan omasta sijoituksestaan kunnat saivat takaisin verotuloina. Opistojen suurin menoerä koostui juuri opettajien ja muun henkilöstön palkoista.
Kansalaisopistojen perustamiseen vaikutti voimakkaasti myös uuden lainsäädännön salliva henki. Se antoi opistoille vapauden muovata opetusohjelmansa paikkakunnan omia koulutus- ja sivistystarpeita vastaaviksi.
Uuden opistolain (1963) mukaan kansalais- ja työväenopistojen tehtävänä oli ”edistää aikuiskasvatusta opettamalla kansalaisille heidän vapaa-aikanaan sellaisia tietoja ja taitoja, jotka ovat tarpeellisia kansalaiselämässä, antavat pohjaa jatko-opiskelulle sekä edistävät itseopiskelua ja henkistä itsensä kehittämistä ynnä ohjata kansalaisia vapaa-ajan oikeaan käyttöön.”
Opisto päätetään perustaa
Keuruun kansalaisopiston syntyvaiheet 13.1.1963 pidettiin Osuusliike Keski-Suomen ravintolan kabinetissa Rotary-klubin koolle kutsuma kansalaiskokous, jossa käsiteltiin kansalaisopiston perustamiskysymystä. Saapuvilla oli 25 henkilöä, puheenjohtajana toimi kansalaiskoulun opettaja Mauno Terho, sihteerinä talouspäällikkö Pentti Vehkanen.
Keskustelun tuloksena valittiin toimikunta, jonka tehtävänä oli saattaa ripeästi kysymys kansalaisopiston perustamisesta kunnanvaltuuston 19.1.1963 pidettävän kokouksen käsiteltäväksi. Toimikuntaan valittiin edellä mainittujen lisäksi dipl. ins. Jouko Järviö ja rehtori Jussi Rainio. Tarkoitus oli saada valtuustolta periaatepäätös siitä, onko mahdollista perustaa kunnallinen vai kunnan tukea saava setlementtiliikkeen yhteydessä toimiva kansalaisopisto.
Valtuuston kokoukseen oli vain viikko aikaa ja vakaa tarkoitus oli saada kansalaisopisto toimintaan jo saman vuoden syksyllä. Toimikunta laati asiasta kirjelmän, joka toimitettiin ”nyrkkipostissa” kaikille valtuuston jäsenille, ja näin opistoasia tuli valtuutetuille tutuksi ennen kokousta. Kunnanvaltuuston päätös oli myönteinen kunnalliselle opistolle.
Sama toimikunta sai jatkaa asian hoitamista rivakasti eteenpäin. Tehtävänä oli laatia kansalaisopistolle säännöt, julistaa johtajan virka haettavaksi, jonka jälkeen valtuusto valitsi jäsenet opiston johtokuntaan.
Opetusministeriön lupa kansalaisopiston perustamiselle saatiin kesäkuussa 1963. Elokuun kokouksessaan kunnanvaltuusto valitsi ensimmäiseen johtokuntaan Unto Ahosen, Jussi Haapavaaran, Kaarlo Pihlajaojan, Jussi Rainion, Voitto Saaren ja Pentti Vehkasen. Pieni yksityiskohta johtokunnan jäsenten valinnasta: kokouksessa tehty esitys yhden naisjäsenen valitsemisesta johtokuntaan ei saanut riittävää kannatusta. Myöhemmin johtokunnassa on toki ollut myös naisjäseniä.
26.8.1963 pidetyssä johtokunnan kokouksessa, jossa kunnanhallituksen edustajana oli kunnanjohtaja Jaakko Loven, valittiin kansalaisopistolle ensimmäinen johtaja. Sivutoimiseen virkaan valittiin suurella yksimielisyydellä kansalaiskoulun opettaja Mauno Terho. Johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin ”ahkera puurtaja ja pätevä talousmies” Pentti Vehkanen, joka toimi puheenjohtajana vuoden 1992 loppuun. Samassa kokouksessa yhdysmieheksi Haapamäelle tuli valituksi Aili Vuorela. Kansalaisopiston keskuspaikaksi tuli Keuruun kansalaiskoulu. Syksyllä 1963 toiminta käynnistyi. Valtionapu kattoi kahtena ensimmäisenä vuotena vain puolet kustannuksista, joten alkuun järjestettiin opetusta ainoastaan kirkonkylässä ja Haapamäellä.
Toimintaa 1960-luvulla
Edesmenneen Mauno Terhon vaimon Helvin muistoissa opiston alkutaival oli mukavaa aikaa. Kirjanpito ja toimistotyöt hoidettiin Terhojen kodissa seitsemän vuotta. Aikaisemmassa työpaikassaan Tikkakoskella ”Heta” oli toiminut miehensä sihteerinä. Kansalaisopiston paperityöt lankesivat siis itsestään hänen hoidettavikseen ”Manen” keskittyessä käytännön asioihin. Kevätjuhlien alla perheen lapset vietiin mummolaan Toijalaan, jotta yhdessä voitiin keskittyä kevätjuhlien ja näyttelyiden järjestelyihin. Jokakeväisistä päättäjäisjuhlista näyttelyineen on muodostunut jo perinne opiston toimintakuntien alueella.
Ennakkotoiveiden perusteella aloittivat seuraavat opintopiirit toimintansa: englannin, ruotsin ja venäjän kieli, konekirjoitus-, kirjanpito- ja ammattilaskentopiirit, äidinkieli- ja asioimiskurssi, näytelmäpiiri, mieskuoro ja jousiyhtye, käytännön aineista pukuompelu-, puu- ja metallipiirit.
Opintotoiveiden sekä opiskelijoiden määrä yllätti kaikki odotukset. Ensimmäisenä syksynä oli Keuruulla 342 opiskelijaa ja Haapamäellä 77. Englannin kieltä ilmoittautui opiskelemaan 130, ruotsin kieltä 100 ja pukuompelua 81 opinhaluista henkilöä.
Esimerkiksi Haapamäellä opettaja Esko Ojalan opastuksessa ammattilaskennon parissa ahkeroi 42 opiskelijaa, ja ompelija Anja Palva-ahon ammattitaitoisessa ohjauksessa 40 naista harjoitteli ”mitanottoa, peruskaavan piirtämistä vartalon mitoilla paria eri suuruutta vihkoon pienessä koossa, sitten oppilaan omilla mitoilla normaalikoossa.”
Opiston siipien suojaan saatiin myös Keuruun yhteiskoulun teiniorkesteri, joka toimi kuten ennenkin yhteiskoulun orkesterina omassa koulussaan, mutta kansalaisopiston tilaisuuksissa se esiintyi opiston jousiorkesterina.
Jotain opiston harrastuspiiriläisten innokkuudesta kertoo se, että jo vuoden 1963 itsenäisyysjuhlassa esiintyi vastaperustettu mieskuoro, josta myöhemmin sukeutui Keuruun Laulumiehet, sekä näytelmäpiiri, joka esitti kohtauksia Urho Karhumäen näytelmästä ”Herpmanin pojat.” Keuruun paikallishistoriaan liittyvä tarina rohkeista veljeksistä sai myöhemmin arvoisensa esityksen kesäteatterinäytäntönä Keuruun museonmäellä.
Keuruun kansalaisopiston virallisia avajaisia vietettiin 27.1.1964. Juhlapuhujaksi oli saapunut kouluneuvos Paavo Kuosmanen. Kaunokielisessä puheessaan hän ihmetteli sitä, ettei yksikään opintopiireistä ollut lopettanut, mikä yleensä tapahtuu alkuinnostuksen laannuttua.
”Tämä osoittaa käsitykseni mukaan ja on varma todiste siitä, että keuruulaiset ovat ottaneet tämän opiston todellakin vakavasti. Tätä ei ole käsitetty miksikään henkiseksi ajanvietepaikaksi, vaan todellakin aikuisten opinahjoksi, jota on alusta alkaen ruvettu ohjailemaan järkevästi, järkiperäisesti ja ilmeisesti suurella lämmöllä ja rakkaudella.”
Muusta ohjelmasta vastasi Keuruun Soittajapoikien lisäksi opiston omat ryhmät, mm. näytelmäpiiri, joka esitti R. Kiljanderin huvinäytelmän ”Pahassa pulassa” Arvi Kääriäisen ohjaamana. Suur-Keuruun Sanomat tiesi kertoa, että ”näytelmässä esiintyneen huonekalustuksen oli toimittanut Huonekaluliike A. Musakka.”
Seuraavana vuonna opiskelija- ja harrastajamäärät kasvoivat, ainetarjontaa ja opintopiirejä lisättiin kysynnän ja toiveiden mukaan. Uusia opintopiirejä syntyi mm. kone- ja rakennuspiirustuksessa, matematiikassa ja fysiikassa. Vapaasta kansansivistystyöstä pääsivät osallisiksi myös Kalettoman englannin kielen ja pukuompelun harrastajat sekä Jukojärven näytelmäpiiri.
Kansalaisopisto noudatti paikkakunnan tarpeita niin ainevalikoiman kuin työkaudenkin suhteen, sillä kevään 1964 työkausi päättyi jo 10. huhtikuuta aivan käytännön syistä.
Keväisin päivät alkoivat olla jo pitkiä, ja opiskeluun liikenevä aika lyheni. Maatalousvaltaisella paikkakunnalla opintopiirit pyrittiin siis keskittämään kaikkein pimeimpiin syys- ja talvi-iltoihin.
Kesän aikana kansalaisopiston näytelmäpiiri valmistautui Arvi Kääriäisen ohjaamana ”Herpmanin poikien” esitykseen Keuruun kotiseutumuseon pihamaalla. Noin parinkymmenen harrastajanäyttelijän, Keuruun Soittajapoikien, kansalaisopiston mieskuoron ja Keurusselän seuran yhteisponnistuksin näytelmä esitettiin 7. kesäkuuta 1964. Monisatapäinen yleisö koki vaikuttavan ja mieleen painuvan elämyksen ja esityksen jälkeen käytiinkin keskustelua siitä, voisiko ”Herpmanin pojista” tehdä vuosittain toistuvan tapahtuman Keuruulla. Sitä siitä ei tullut, mutta näytelmää esitettiin vielä kaksi kertaa sisätiloissa syksyn aikana.
Puute opetusvälineistä ja tiukasta budjetista ilmenee johtokunnan 19.1.1965 pitämän kokouksen pöytäkirjasta. Kokouksessa käsiteltiin mm. oikohöylän hankintaa Haapamäen puutyöpiirille. Johtokunta päätti kyllä yksimielisesti hyväksyä käytetyn oikohöylän oston, mutta siihen liittyvät ehdot olivat tiukat: Jos Haapamäen kansakoulun johtokunta katsoo, että ko. oikohöylä soveltuu käytettäväksi myös kansakoulun veiston opetuksessa, jos hinta on enintään 400 markkaa ja se voidaan suorittaa 1.9.1965 jälkeen ja jos Keuruun kunnanhallitus hyväksyy kaupan. Oikohöylän hankintaa käsiteltiin vielä 21.6.1965, koska johtokunnan jäsen Kaarlo Pihlaja-oja ilmoitti neuvotelleensa oikohöylän omistajan kanssa hinnasta, joka oli 700 markkaa. Asia siirrettiin seuraavaan kokoukseen.
Keuruun kansalaisopiston toisen toimintavuoden päättäjäisjuhlassa rehtori Mauno Terho totesi säädetyn kahden vuoden koeajan olevan takanapäin. Tästä lähtien opisto olisi täysimääräisen valtionavun piirissä, mikä merkitsi uusien toimintapisteiden perustamista eri kylille. Kuluneella vuodella oppilaita oli yli 500, oppiaineita kaikkiaan 20 ja opintoryhmiä 45. Kielten opiskelijoita oli prosentuaalisesti eniten eli 32%, käytännöllisten aineiden harrastajia oli 22%, kaupallisia aineita opiskeli 21%, harrastusluonteisissa piireissä puuhaili 14% ja teknillisiä aineita opiskeli 11% koko opiskelijamäärästä.
Multia liittyy opistoon 1965
Eräät yksityiset multialaiset tekivät kesällä 1965 kunnanvaltuustolle ja samanaikaisesti Keuruun kansalaisopiston johtokunnalle aloitteen, joka koski kansalaisopistotoiminnan laajenemista Multialle. Opiston johtokunta suhtautui asiaan myönteisesti kokouksessaan 21.7.1965. Multian kunnanvaltuusto hyväksyi hankkeen 28.8.1965 ja näin opistotoiminta pääsi alkuun jo saman vuoden syksyllä. Yhdysmieheksi Multialle valittiin koulunjohtaja Veikko Knuutinen, joka oli aktiivisesti ajanut opistohanketta. Hän toimikin ansiokkaasti ja pitkään opistoasioiden hoitajana.
Jo ensimmäisenä syksynä osallistui opintopiireihin yli 100 multialaista opiskelijaa ja harrastajaa. Ensimmäisiä opintoryhmiä olivat mm. englannin kielen alkeis- ja jatkoryhmä, vastaavat ryhmät ruotsin kielestä, pukuompelu- ja askarteluryhmät, mieskuoro ja näytelmäpiirit. Jotkut multialaiset olivat jo aiemmin käyneet opiskelemassa Keuruulla, mikä helpotti opistotoiminnan alkutaivalta Multialla.
Jos ei ollut helppoa oikohöylän hankinta Haapamäellä, niin tarkkaa oli myös Multialla. Veikko Knuutisen esitys oli hankkia 395 markan hintainen Tikka- ompelukone pukuompelupiirien käyttöön. Johtokunnan päätös oli, että Multian kunta vastaa kustannuksista siltä osin, josta ei saada valtionapua.
Kaupallisia aineita ja käytännön taitoja
Paikkakunnan liikeväen piiristä lähtenyt toive kaupallisten aineiden ottamisesta opiston ohjelmaan toteutui jo opiston alkutaipaleella. Palveluammateissa työskenteleville tarjoutui näin mahdollisuus laajentaa ja täydentää tietojaan ja taitojaan opettajien ohjauksessa. Opiston suomaa tilaisuutta käytettiinkin hyväksi, ja esim. Haapamäellä ensimmäiselle konekirjoituskurssille osallistui 43 henkilöä. Kirjanpito-, ammattilaskento-, äidinkieli- ja asioimiskurssit täyttyivät myös innokkaista opiskelijoista niin Keuruulla kuin Multiallakin.
Juha Högström, joka opetti kaupallisia aineita opistossa, muistelee hieman huvittuneena, kuinka hän Keuruulla lastasi parikymmentä kansalaiskoulun kirjoituskonetta autonsa takakonttiin ja suuntasi Haapamäelle opettamaan konekirjoitusta. Kaupallisten aineiden kursseille osallistui myös lukiolaisia, jotka pyrkiessään myöhemmin kauppakouluun saivat pisteitä suoritetuista kursseista.
Käytännöntaidon kurssit, kuten talonmies- ja keskuslämmityskurssit, öljylämmitys-, metallialan ja konehuoltokurssit olivat niin suosittuja, että niitä järjestettiin useita opiston toiminta-alueella.
Liikunnan riemua koettiin muokkausvoimistelun, tanhujen sekä vanhojen tanssien merkeissä. Hengen ravintoa tarjosivat musiikki-, laulu- ja näytelmäryhmät.
Kirjallisuuspiiriläiset syventyivät kirjailijoihin ja heidän tuotantoonsa. Albert Camus, Bertolt Brecht ja Harry Martinson mm. tulivat tutuiksi kirjallisuuden harrastajille.
Täyden valtionavun turvin kansalaisopiston työ laajeni Keuruun ja Multian eri kylille hallitusti ja maltillisesti. Opisto järjesti toimintaa perustehtävänsä mukaisesti sinne, missä sitä ei muutoin ollut järjestetty.
Lokakuussa 1966 sai Keuruun nuori kansalaisopisto kunnian toimia isäntänä Keski- Suomen kansalais- ja työväenopistojen luento- ja retkeilypäivillä. Ennakkoon osanottajia odotettiin saapuvaksi noin 40. Yllätys oli melkoinen, kun heitä tulikin 140! Isännät selvisivät tehtävästään silti kunnialla, vieraat saivat tutustua Kustannusosakeyhtiö Otavan toimintaan ja tietenkin Keuruun nähtävyyksiin.
Pihlajaveden kunnan liittyminen Keuruun kuntaan vuoden 1969 alussa aiheutti järjestelyjä myös kansalaisopiston toiminnassa. Pihlajavedelle suunniteltiin aluksi käynnistettäväksi 4 – 6 opintoryhmää vuoden 1969 aikana ja myöhemmin laajentaa toimintaa tarpeen mukaan.
Peruskoulun myötä uusia koulutustarpeita
Tuleva koulu-uudistus eli peruskouluun siirtyminen näkyi myös kansalaisopiston toiminnassa. Keuruu oli ensimmäinen maaseutupaikkakunta Keski- Suomessa, jossa pidettiin peruskoulupedagogiikan seminaari. Lähes 100 opettajaa osallistui seminaariin, joka oli järjestetty yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Osanottajamäärältään se oli tiettävästi suurin koko Suomessa. Kouluissa alkoi myös matematiikan opetus aivan uudella menetelmällä. Koska se aiheutti monissa vanhemmissa hämmennystä, kansalaisopisto alkoi järjestää uuden matematiikan peruskursseja myös siitä kiinnostuneille vanhemmille.
Kuudennen toimintavuoden päättyessä rehtori Mauno Terho iloitsi opiskelijamäärästä, joka oli jälleen yli tuhannen. ”Nämä kuluneet kuusi vuotta ovat osoittaneet sen, että kaupunki- ja kauppalaopistojen rinnalle kuvaan tulleet aivan uudentyyppiset maaseutuopistot eivät ole suinkaan mikään ohimenevä ilmiö. Erilaatuinen opiskelun ja harrasteiden tarve on monella maaseutupaikalla kytenyt kenties hyvinkin kauan purkautuen nyt tilaisuuden tullen erittäin voimakkaasti. Maaseutuopisto on lyönyt itsensä läpi, maaseutuväestö on lyhyessä ajassa oppinut käyttämään hyväkseen niitä etuisuuksia, mitä opisto pystyy sille tarjoamaan.”