Piano-opetusta Multialla
Muistellut Kalevi Hakasalo, kirjoittanut Helena Kukkamo (2014)
Kun alle 16-vuotiaiden musiikinopetus tuli mahdolliseksi Keuruun kansalaisopistossa syksyllä 1974, aloitettiin Multialla heti piano-opetus Hakasalon johdolla. Siihen osallistui lähinnä ala-asteikäisiä tyttöjä ja poikia kolmasluokkalaisista ylöspäin, mutta joukossa oli myös yläasteen oppilaita. Ryhmiä oli useita. Pitkämatkaiset saivat opetusta heti koulun jälkeen, kirkonkyläläiset kävivät enimmäkseen iltaisin. Itse opetus tapahtui koulun musiikkiluokassa yksilöopetuksena, koska pianossa ryhmäopetus ei luonnollisestikaan ollut mahdollista.
Oppilasta kohden oli varattu aikaa 15 minuuttia kerran viikossa. Varsinkaan niille, joilla ei ollut kotona omaa instrumenttia millä harjoitella, aika ei tahtonut riittää. Heille annettiin mahdollisuus harjoitella soittoläksyjään koulun pianolla välituntien aikana.
”Jaoin vuorot, kuka milloinkin kävi soittamassa. Tehokkainta oli, kun jokainen soitti yksin. Mutta jos huomasin, että joku tarvitsi apua, menin mukaan ja istuin neuvomassa oppilasta sen sijaan, että olisin mennyt opettajainhuoneeseen. Se oli hauskaa! Halukkuutta soittamiseen oli paljon, ja lapset innostivat toisiaan mukaan pianotunnille, kun se oli heistä niin mukavaa. Joku tuli aina välillä kysymään, pääseekö hänkin soittamaan. Välillä tulijoita oli enemmän kuin mukaan mahtui, usein opetin heitäkin vapaaehtoisesti. Palkkana oli työn ilo ja lasten riemu. Vain harvat jäivät opetuksesta kesken pois, mutta yläasteelle siirryttäessä se oli jo tavallista”, muistelee Kalevi Hakasalo multialaislasten innostusta musiikin opiskeluun.
Pienelle osalle perusasiat olivat selviä jo entuudestaan. Niiden kanssa, joilla ei ollut kotona tai tuttavapiirissä pianoa, lähdettiin liikkeelle koskettimista, pedaaleista ja nuoteista nuottiviivastolla. ”Aika pian lapset omaksuivat, mistä oli kysymys. Kaikille aloittelijoille varasin pienen vihon, johon annoin kotiläksynä nuottitehtävän esimerkiksi nuotin nimen. Kotona oppilas sai piirtää vihkoon, mistä se löytyi nuottiviivastolla. Sillä lailla he oppivat vähitellen tietämään nuottien nimet ja paikat. Harjoittelussa edettiin aluksi Pianoaapisen, sitten Aaronin pianokoulun vihkojen mukaan. Oppimisen riemu oli välillä käsin kosketeltavaa. Muistan kerrankin kun eräs poika sanoi, kun säestin häntä harjoituksissa: ”Voi olipa, komeata, soitetaan uudestaan” Yksinkertaisen kappalenkin sai kuulostamaan hienolta, kun otin siihen sointuja mukaan”, Hakasalo jatkaa.
Esiintymisiin kansalaisopiston puitteissa oli harvakseltaan tilaisuuksia. Parhaimmat pääsivät näyttämään taitojaan päättäjäisissä, joita ei Multialla tosin pidetty läheskään joka vuosi. Koulun musiikkikerhon kautta aukeni kuitenkin kaikille mahdollisuus esittää oman kappaleensa jokakeväisissä musiikkiparaateissa. Koulun musiikkikerho ja kansalaisopiston musiikinopetus täydensivät hyvin tosiaan ja saattoivat olla alkuna varsin pitkällekin tielle musiikin parissa.
”Nuo vuodet olivat tavattoman antoisaa aikaa. Lasten into ja vilpitön halu oppia antoivat itsellenikin voimaa jatkaa opetusta 15 vuoden ajan”, Hakasalo summaa kuluneita vuosia.
Multian puutyöpiirit vetävät vuodesta toiseen
Muistellut Harri Lemmetty ja Multian puutyöpiiriläiset, kirjoittanut Helena Kukkamo (2013)
Multialla on puutöiden teossa pitkät perinteet kuten monessa muussakin maalaispitäjässä. Jo ennen kansalaisopistoa paikkakunnalla oli kiertäviä puutyökouluja, joissa sai hankittua itselleen lisäoppia kotona opitun ja kansakouluopetuksen jatkoksi. Sellaista pidettiin esimerkiksi Peräahon talossa. Puutyöpiiri kokoontui aluksi kanttorilassa, joka oli tuohon aikaan tyhjillään. Ensimmäisenä vetäjänä toimi Veikko Knuutinen, jonka työtä jatkoi Pauno Pienimäki. Vuonna 2010 vetovastuun siirtyi Heikki Lauriselle, jonka piirissä on mahdollista tehdä myös metallitöitä. Tämän lisäksi Multialla kokoontuu viikoittain keuruulaisen puusepän Harri Lemmetyn johdolla kolme puutyöpiiriä. Tiistaisin tehdään kustavilaisia peilejä, torstai käytetään perinnetöihin ja perjantaisin entisöidään vanhoja huonekaluja.
Erikoiskurssit alkoivat Multialla jo 1980-luvun alkupuolella kelloseppä Aarne Salovaaran kaappikellopiirillä. Harri Lemmetty aloitti Multialla vuonna 1990 könninkellopiirillä. jota veti neljä talvea. Sen jälkeen aiheet ovat vaihtuneet. On tehty kapiokirstuja, sivustavedettäviä sänkyjä, renginkaappeja, klaffipiironkeja, pöytiä ja tuoleja. Vuosituhannen vaihteessa perinnetöiden rinnalle tuli entisöinti ja vuonna 2008 myös kierrätysmateriaalin hyötykäyttöön erikoistunut ryhmä, joka on ollut erityisesti naisten suosiossa.
Puutyöpiireissä on riittänyt kävijöitä Petäjävettä, Haapamäkeä ja Keuruulta myöten, ja jopa opiston ulkopuolisista kunnista kuten Saarijärveltä on tullut silloin tällöin opiskelijoita. Myös naisia on ollut mukana jonkin verran.
”Perinnetöiden osalta syksyn työt päätetään jo keväällä. Minä teen ehdotuksia kirjoista etsimieni mallien pohjalta. Piiriläiset saavat valita niistä, mitä tehdään. Piirustukset laadin kesän aikana. Myös puutavara tilataan eri sahoilta ja toimittajilta silloin, jotta se on käytössä heti syksyllä. Samaa työtä tehdään kaksi vuotta, jotta kaikki varmasti saavat valmiiksi sen, mitä ovat aloittaneet”, Harri Lemmetty kertoo.
Vuosien kuluessa piireissä on ehditty tehdä monenlaista. Osansa siitä ovat saaneet oman perheen lisäksi niin suku kuin tuttavatkin. ”Joku on joutunut suurentamaan taloaankin sen vuoksi, että on saanut kaikki tekemänsä mööpelit mahtumaan katon alle”, tietää joku kertoa.
Toisena vuonna on perehdytty maalaukseen. Värit on valmistettu itse. Pigmentteinä on käytetty maavärejä kuten punamultaa, okraa tai umbraa, joista öljyyn ja vernissaan sekoitettuina on saatu esimerkiksi ruskeita, punaisia, tammenvärisiä, jopa vihreitä ja sinisiä sävyjä. Osa töistä on maalattu yksiväriseksi, mutta moni on myös ootrattu tai koristeltu erilaisin kuvin tai ornamentein. Ootraus tapahtuu niin, että kosteaan maalipintaan tehdään laineita esimerkiksi sanomalehdestä tehdyllä tupolla, ootrauskammalla ja sienellä kuviosta riippuen.
Koristemaalauksista suosituimpia ovat olleet erilaiset kukat, joita on käytetty esimerkiksi kapioarkuissa ja renginkaapeissa. Ennen maalausta kuviot tai kokonaisuus on yleensä hahmoteltu ensin voipaperille, josta ne on erilaisia tekniikoita käyttäen siirretty puupinnalle. Vapaalla kädellä toteutetuista kuvioista taas on saatu elävämpiä ja persoonallisempia lopputuloksia. ”Joskus on käynyt niinkin, että maalaus on epäonnistunut kokonaan, kun väri ei ole sointunut muuhun sisustukseen. Silloin ei ole auttanut muuta kuin tuoda kaappi takaisin ja laittaa uutta väriä pintaan”, heittää joku kurssilaisista väliin pilke silmäkulmassa.
Monelle piirit ovat olleet tärkeä ja ehkä ainoa tapa ylläpitää tai opetella puutyötaitoa, mihin harvalla on nykyään enää mahdollisuutta kotioloissa pienten tilojen ja kalliiden erikoiskoneiden vuoksi. Multian koulukeskuksesta löytyvät hyvät sirkkelit, höylät ja vannesahat, ja siellä on myös tarpeelliset työ- ja säilytystilat. Teknisten töiden opettajien vaihtuvuus on kuitenkin aika ajoin heijastunut konekannan kuntoon. Piiriläiset ovat omalta osaltaan koettaneet vaikuttaa tilanteeseen huoltamalla koneita, koska se on ollut heidän omakin etunsa.
Monet ovat harrastaneet puutöitä pitkään, jopa vuosikymmeniä. ”Moni sanoo, että puutyöpiirissä ollaan loppuun asti. Asiaa kuvannee hyvin se, että olen ollut saattelemassa aika monta piiriläistä viimeiselle matkalleen yli 20 vuoden aikana”, Harri Lemmetty kertoo. Uusia ihmisiä tulee mukaan korkeintaan yksi vuodessa.
”Olen kuullut, että myös kynnys tulemiseen on korkea. Kun keväisin näyttelyissä näkee toinen toistaan upeampia töitä, helposti ajattelee, ettei itse yllä vastaavaan lopputulokseen, eikä uskalla tulla. Se on kuitenkin turha pelko. Entisöinti on ainoa piiri, mihin on uusia tulijoita ja missä on kiertoa. Piirissä käydään yleensä tekemässä jokin projekti, kunnostamassa vaikka lipasto tai keinutuoli, mihin kuluu helposti vuosi tai pari. Kun se on valmis, ei tarvetta piirissä olemiseenkaan enää ole, mutta paikalle on aina uusia tulijoita”, hän jatkaa.
Porukka korostaa myös sosiaalisen puolen merkitystä. ”Kahvitauko on tärkeä osa iltaa. Kahvit tuo kukin vuorollaan aakkosjärjestyksen mukaan. Jokaiselle osuu pari vuoroa talvessa. Kahvittelu on sosiaalinen tapahtuma, jos se jää pois, silloin konseptit sekoavat. Se voi olla myöhässäkin, kunhan se tulee”, osa piiriläisistä vakuuttaa yhteistuumin ja hymyssä suin kahvitaukonsa lomassa. Samalla he pohtivat myös sitä, mitä olisivat tehneet kaikki nämä vuodet, jos näitä piirejä ei olisi ollut. ”Istuttu ehkä Korsussa?”, letkauttaa joku lopuksi.
Keuruun kansalaisopisto – ovi uuden oppimiseen ja virkistävään vuorovaikutukseen
Kirjoittanut Anneli Vesilahti (2012)
Olen opiskellut Keuruun Kansalaisopistossa kolmella vuosikymmenellä. Oppiaineinani ovat olleet ensiapu, ystäväpalvelu, englannin ja saksan kielet, kirjoittaminen (runot, pakinat, kertomukset, tarinat), lavatanssi, bailatino-tanssi, karaokelaulu, kuorolaulu, musiikinteoria, säveltapailu, äänenmuodostus ja yksinlaulu.
Aina joulun alla tulee mieleeni kaunis muisto Multialta saksan kielen oppitunnilta. Saimme perehtyä perinteiseen saksalaiseen joulunviettoon, kun yksi kurssilaisistamme kattoi meille saksalaisen joulupöydän herkkuineen, jotka hän oli valmistanut kotonaan. Lauloimme myös saksankielisiä joululauluja. Monia muitakin kauniita ja hauskoja muistoja on karttunut ”reppuuni” opisto-matkani varrelta.
Opetus on aina kohdallani ollut ryhmäopetusta. Näin sosiaalinen kanssakäyminen uusien asioiden oppimisen rinnalla on tuonut paljon virkistystä päiviini ja iltoihini.
Opettajat ovat olleet taitavia ammattilaisia ja elämäni olisi harrastusten suhteen ollut paljon köyhempää ilman Keuruun Kansalaisopistoa.
Muistikuvia kansalaisopistosta
Kirjoittanut Marita Salenius (2012)
Tulin avioliiton myötä noin 30 vuotta sitten Multian Tarhapään kylälle. Naapurissamme asui silloinen yläasteen kieltenopettaja Vuokko Metsälä. Hän tuli esittäytymään ja sanoi, että ”oletan, että et ole vielä tutustunut moneenkaan multiaiseen, joten ajattelin tulla kysymään, lähdetkö kansalaisopiston kursseille, jossa tutustuu ihmisiin. Järvenpään talossa on kankaankudontaa ja kirkolla on ranskan ryhmä”. Myöhemmin selvisi, että Vuokko olikin karjalaissyntyinen, joka selitti hänen avoimuuttaan ja lähestymisrohkeutta.
Pöytäliinaa läksin kangaspuilla hakkaamaan ja ranskankin ryhmään uskaltauduin, koska kyseisestä kielestä joskus kouluaikoina olin alkeet opetellut. Tätä kautta todella tutustuin varsinkin ammattini (maanviljelijä) ulkopuolisiin ihmisiin, jonka koin hyvänä vastapainona, sillä keskustelut kulkivat aivan varmasti muita reittejä, kuin navetan kautta. Tarhapään koululla oli myös jumppaa, jossa kävin parina talvena; ja kun lapset olivat syntyneet, tuli kansalaisopiston/koulun ompelukoneella tehtyä pieniä toppavaatteitakin. Tarhapääläisenä on ollut myös helppo lähteä kursseille Keuruullekin, jossa kävin viittomakielen kursseilla kolmisen talvea.
Mutta, kuten niin monelle vanhemmalle käy, kansalaisopiston kurssit jäivät muutamaksi vuodeksi, kun lasten harrastuksiin vienti tuli pääasialliseksi harrastuksekseni. Kuitenkin jotakin oppia siinä kuskailujen välissä ehdin itsellenikin napata. Kansalaisopistolla ja musiikkiopistolla on ollut aina yhteistyötä, ja näin kävin Multian kirkonkylän koululla musiikin teorian alkeitakin jonkin verran, jotta ymmärtäisin, mitä ne mustat pollukat ovat sillä valkoisella paperilla, josta tyttäreni katsoo sormenpaikat viulussaan. Siinä sitten ajattelin samalla, että voisihan tuota kokeilla itsekin, että lähteekö viulusta mitään järjellistä ääntä minun käsissäni ja näin läksin Annamarin oppiin pariksi talveksi. Alkeet opin, mutta luovutin hyvällä mielellä paikkani nuoremmille, sillä siihen kotiharjoitteluun olisi pitänyt panostaa enemmän, kuin hieman enemmän.
Kun sitten lapset tulivat ns. ajokortti-ikään, eikä tarvinnut välttämättä olla kuskipassissa, ryhdyin miettimään taas jotakin opiskelumahdollisuuksia. Kielet ovat aina jollakin tasolla kiinnostaneet, ja läksin Keuruulle ruotsin ja englannin kursseille (olivat samana iltana peräkkäin). Kertailimme kielioppia ja sanastoa, ja huomasin, ettei ihan kaikki sentään ollut vuosien aikana muistista kadonnut. Mutta nämä kurssit jätin tavallaan kesken, koska Keuruulle tuli mahdollisuus lukio-opintojen loppuunsaattamiseen Pohjois-Pirkanmaan aikuislukion videolukio-opetuksena. Läksin noin kolmen vuoden urakkaan, ja sain lakin keväällä 2012. Kuluvan talven olen sitten ollut kansalaisopiston englannin keskusteluryhmässä ja hauskaa ja rohkaisevaa on ollut.